Kymmenen, viisitoista vuotta sitten asuin 1920-luvulla rakennetussa kerrostalossa Kalliossa. Senkin talon huoltotyöt olivat jääneet vuosien varrella varsin vähälle -- pieni yksiö oli melko eksoottinen asunto.
Kallion karuilla kulmilla
Kallion vanhoissa asunnoissa ei tunnettu suuria mukavuuksia. Esimerkiksi omassa yksiössämme ei tietenkään ollut alunperin minkäänlaisia kylpytiloja. WC-koppi sentään saattoi olla alkuperäinen.WC:n kaakelointi oli selvästi jälkikäteen rakennettu, ilmeisesti samassa yhteydessä kun vessaan oli rakennettu käsisuihku jolla saattoi huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan. Erityisen mukavaa suihkuttelu ei kuitenkaan ollut, ja suihkussa käynnin jälkeen ainakin vessa lainehti vedestä.
Myös talon putkityöt olivat jääneet vähille. Jo näkyvät putkistot olivat lähestulkoon puhkiruostuneita, ja jo 1990-luvulla epäilin putkiston kuntoa suuresti. Mieleenikään ei olisi tullut ostaa asuntoa talosta.
Kaikki ei kuitenkaan ollut synkkää
Toisaalta asunto sijaitsi mukavan lähellä Helsingin keskustaa. Parissakymmenessä minuutissa kävelin kotoa yliopistolle, mikä olisi ollut taloudellisesti mahdotonta käytännössä missä tahansa muualla kantakaupungissa.
Siinä vaiheessa myös suurin osa ystävistämme asui Kalliossa: Kalliossa oli tarjolla runsaasti pieniä yksiöitä, ja alueen vuokrataso oli vielä siedettävä. Niinpä monet muuttivat Kallioon lähtiessään pois HOASin vuokra-asunnosta.
Nykyäänkin asioin mielelläni Kallion seuduilla. Varsinkin Hämeentien monet etniset ruokakaupat ja Hakaniemen torin tarjonta saavat minut vähintään kerran kuukaudessa palaamaan vanhoille kotikulmilleni.
Siksi voin vielä tänäkin päivänä kuvitella palaavani takaisin Kallion koville kulmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti